Kannelmäen Voimistelijat uudistuu – värejä, strategiaa ja vahvaa seurayhteisöä
Hyvää vapun aikaa Kannelmäen Voimistelijoiden jäsenet! Seuran puheenjohtajana olen iloinen saadessani seurata seuramme strategiatyön etenemistä ja haluankin avata myös teille jäsenille, mitä olemme kevään aikana saaneet aikaan.
Huhtikuun aikana kokoonnuimme seura-aktiivien kanssa brändityöpajaan pohtimaan seuramme visuaalista ilmettä ja identiteettiä. Tavoitteenamme oli selkeyttää, miltä Kannelmäen Voimistelijat näyttää, miltä se tuntuu ja ennen kaikkea miten se puhuttelee nykyisiä ja tulevia liikkujiamme. Ensimmäisessä brändityöpajassa sukelsimme syvälle väreihin, mielikuviin ja liikkujapersooniin. Tässä pieni katsaus siihen, missä mennään nyt.
Värit kertovat seuran historiaa
Kannelmäen Voimistelijoiden nykyinen oranssi-sinivihreä ilme herätti keskustelua; toiset näkivät sen rauhoittavana ja perinteikkäänä, toiset puolestaan sinisen ja vihreän sävyt hieman tylsänä tai vaikeasti erottuvana. Työpajassa syntyi useita väripaletteja, joissa toistuivat kirkkaat, energiset sävyt: oranssia, vihreää, keltaista ja erilaisia murrettuja sävyjä esimerkiksi joogaan tai kevyempään liikuntaan. Näissä väreissä näkyy myös seuramme monipuolisuus; tanssin energia, lasten liikunnan ilo sekä Pilates-tunnin seesteisyys. Erityisesti oranssi nousi esiin iloisena, epäsuomalaisena ja lämpimänä sävynä, joka edelleen raikastaa visuaalista ilmettämme ilman että kadotamme tuttua ja turvallista vihreäsävyistä pohjaa.
Ketä me palvelemme?
Brändityöpajassa keskustelimme myös siitä, keitä seuran jäsenet oikeastaan ovat ja keitä haluaisimme vielä tavoittaa. Nykyinen liikkujapersoonamme on selkeä: paikallinen, pääasiassa 35–60-vuotias nainen, perheellinen, kiireinen mutta silti liikunnasta innostunut. Hän etsii laatua, tuttua ohjaajaa ja joustavia ratkaisuja arjen keskelle. Näemme myös uusia mahdollisuuksia: miehiä, nuoria aikuisia, maahanmuuttajataustaisia ja jopa niitä, jotka eivät (vielä) miellä itseään liikkujiksi. Koen, että seuralla on tarjottavaa meistä jokaiselle, ja tavoitteenamme on madaltaa kynnystä tulla mukaan toimintaamme kaikissa elämäntilanteissa. Liikunta kuuluu kaikille.
Miten tästä eteenpäin?
Brändityö jatkuu uuden strategian julkaisuun saakka ja pitkälle siitä eteenpäin. Seuran hallitus kokoontuu toiminnansuunnittelupäivän merkeissä elokuussa, jolloin seuran uusi dynaaminen strategia viimeistellään esitettäväksi seuran syyskokoukselle loppuvuodesta. Brändityöryhmä jatkaa ideointia ja etsimme myös henkilöä uudistamaan seuramme kotisivuja. Jos sinulla on ajatuksia tai ideoita, jaa ne meille. Brändityön tärkeyttä korostaa myös toukokuussa koittava Tähtiseura-auditointi, jossa tavoitteenamme on uusia sekä lasten ja nuorten että aikuisten Tähtimerkki. Tähtimerkki toimii lupauksena laadukkaasta toiminnasta nykyisille ja tuleville jäsenillemme sekä antaa takuun siitä, että olemme lajissamme vastuullinen ja kehitykseen motivoitunut seura.
Viimeinenkin takatalvi alkaa olla taittunut ja olemme siirtymässä vauhdilla kevättä ja kesää kohti. Kevätkautta on vielä jäljellä muutama viikko ja tämän jälkeen siirrymme kesälomalle koulujen sulkiessa ovensa kesäkauden ajaksi. Elokuussa palaamme jälleen kesäjumppien merkeissä ja syyskausi käynnistyy taas syyskuun alussa. Sitä ennen juhlimme vielä kevätnäytöksen merkeissä toukokuun 24. päivä Kanneltalolla seuran perinteisessä kevätnäytöksessä. Nähdään siellä!
Aurinkoisin terveisin
Pauliina Kujansuu
Puheenjohtaja
Kannelmäen Voimistelijat ry