Laura

✨ Ohjaajaesittely: Laura Pikkarainen ✨ (päivitetty 17.1.2026)

Laura Pikkarainen toimii Kannelmäen Voimistelijoissa aikuisten ohjaajana sekä seuran hallituksen jäsenenä. Laura asuu Maununnevalla ja on ollut mukana seuran ohjaajana vuodesta 2020 lähtien. Hallitustyö tarjoaa hänelle mahdollisuuden olla mukana suunnittelemassa ja kehittämässä seuran toimintaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Ohjaajana Laura vetää torstaisin tehotreenit Raitin koululla. Ryhmänsä hän kuvailee Helsingin parhaaksi – tunneilla riittää tsemppejä ja tekemisen meininkiä alusta loppuun. Torstain treeni on Lauralle itselleenkin viikon tärkeä energialataus.

Vuodelle 2026 Laura toivoo, että Kannelmäen Voimistelijat näkyy ja kuuluu vahvasti alueella, ja että jokainen jäsen löytää itselleen mieluisan tunnin sekä hyvän porukan, johon kuulua.

Seura on tuonut Lauran arkeen paljon hyvää: liikuntatunnit ovat lähellä ja niihin on helppo osallistua heti työpäivän jälkeen. Hallitustyö on ollut mielenkiintoista ja virkistävää, ja seura on tarjonnut myös laadukkaita koulutuksia. Oma torstain ryhmä on Lauralle tärkeä osa arkea ja viikon kohokohta.

Liikunnan lisäksi Laura harrastaa lukemista ja piilosanojen ratkomista.

Lauran mottona on: “Kaikki liike lasketaan.”

Uuden vuoden lupauksena hän haluaa muistuttaa: huolehditaan toinen toisistamme.

Laura haluaa lähettää terveiset Kannelmäen Voimistelijoiden someseuraajille:

👉 “Kiva kun olette mukana!”