Kannelmäen Voimistelijat ry:n hallitus on päättänyt perua kaikki tunnit toistaiseksi sunnuntaista 15.3.2020 lähtien. Näin haluamme vahvasti toiminnassamme toteuttaa valtioneuvoston ja viranomaisten antamia suosituksia liittyen koronaviruksen leviämisen estämiseen.
Seuraamme tilannetta jatkuvasti ja tiedotamme mahdollisista muutoksista ja uusista ohjeistuksista välittömästi. Pahoittelen tätä ikävää tilannetta, mutta kaikkien terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen on tärkeintä. Seurana haluamme osaltamme olla mukana kantamassa vastuuta tässä vaikeassa tilanteessa.
Lähetämme tiedon peruutuksista myös sähköpostilla jäsenillemme.