Mari

✨ Ohjaajaesittely: Mari Sarekoski ✨ (päivitetty 21.1.2026)

Mari toimii Kannelmäen Voimistelijoissa liikunnanohjaajana. Kevätkaudella 2026 hän ohjaa aikuisten tunteja maanantai-iltaisin Haagan koululla. Ohjelmassa on dancemix-tunteja sekä ryhti & liikkuvuus -tunteja.

Mari on koulutukseltaan liikuntaneuvoja. Hän on ollut seuran toiminnassa mukana jo noin 4-vuotiaasta lähtien, tanssinut ja voimistellut koko ikänsä. Ohjaajapolku alkoi apuohjaajana 14-vuotiaana ja pääohjaajan tehtävät alkoivat 18-vuotiaana. Sen jälkeen Mari kouluttautui liikuntaneuvoksi seuran kautta oppisopimuksella.

Mari on kotoisin Kannelmäestä ja asunut siellä koko lapsuutensa ajan. Nykyisin hän asuu Espoossa ja ohjaa liikuntaa myös muissa seuroissa. Kannelmäen Voimistelijat on Marille pitkäikäinen ja merkityksellinen työpaikka, johon on ollut mukava palata takaisin.

Ohjaajana Mari haluaa rohkaista kaikkia kokeilemaan uusia tunteja ja tutustumaan seuran monipuoliseen tarjontaan sekä ohjaajiin.

Mari kannustaa ulkoilemiseen ja mottona on riittää, että astut ovesta ulos. 💚

Uudelle vuodelle Mari ei ole tehnyt varsinaisia lupauksia, mutta hän toivoo, että vuosi sisältäisi sopivassa suhteessa liikettä ja lepoa.