Kannelmäen Voimistelijat ry

Toimistollamme on aloittanut uusi seurakoordinaattori

Toimistollamme on aloittanut uusi seurakoordinaattori
22 huhti

Toimistollamme on tänään 22.4.2024 aloittanut uusi seurakoordinaattori Katja Sihvonen.

Seurakoordinaattorina Katja tulee työskentelemään toimistollamme asiakaspalvelun, viestinnän, markkinoinnin, talouden ja hallinnon tehtävissä.

Katja on aikaisemmin työskellyt lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa Tuusulassa Harrastamisen Suomen mallin hankekoordinaattorina ja ohjaajana.

Jäsenille Katja toivottaa energistä ja aurinkoista kevättä!

Toiminnanjohtajan terveiset

Toiminnanjohtajan terveiset
05 huhti

Hei!

Paljon on mahtunut tähän yli 20 vuoteen, jonka olen ollut Kannelmäen Voimistelijoissa. Iloja, suruja, muutoksia ja paljon nopeita käänteitä sekä mahtavia ihmisiä. Nyt minun on aika siirtyä uusiin haasteisiin ja toisen yhdistyksen tehtäviin.

❤️ Kiitos kaikille jäsenille, joiden ansiosta seura on olemassa ja liikuttaa edelleen montaa sataa ihmistä viikoittain. Kohtaamiset jumpissa, toimistolla, tapahtumissa ja näytöksissä on ollut tämän työn parhaita puolia.

❤️ Kiitos kaikille ihanille vapaaehtoisille, joiden kanssa olemme kokeneet paljon yhdessä, mahdollistaneet toiminnan jatkumisen ja pysyvyyden. Yhteisöllisyys ja ystävyys pysyvät edelleen.

❤️ Kiitos kaikille ohjaajille ja työntekijöille, joita minulla on ollut ilo tuntea ja olen saanut olla osana tätä ammattitaitoista porukkaa. Olette mielettömän upeita!

Näemme vielä näytöksissä, tapahtumissa tai kadun kulmassa. Aina saa tulla moikkaamaan ja kertomaan kuulumisia!

-Kirsi-

Haemme seurakoordinaattoria

Haemme seurakoordinaattoria
18 maalis

Työpaikkakuvaus

Kannelmäen Voimistelijat ry on vuonna 1967 perustettu yli 600 jäsenen liikuntaseura, joka toimii Kaarelan (Kannelmäki, Maununneva, Hakuninmaa, Kuninkaantammi) sekä Malminkartanon alueella tarjoten monipuolisia ryhmäliikuntatunteja sekä voimistelun ja tanssin harrastetunteja vauvasta vaariin. Seuran motto ”Liikunnan iloa hyvässä seurassa” toteutuu myös Voimisteluliiton Tähtiseurat-laatuohjelman kautta.

 

Haemme nyt

SEURAKOORDINAATTORIA

vastaamaan muun muassa seuran päivittäisen toiminnan organisoinnista, viestinnästä sekä hallinnollisista tehtävistä. Työstäsi raportoit hallitukselle ja toimit aktiivisessa yhteistyössä seuran ohjaajien, jäsenien ja lasten vanhempien kanssa.

Odotamme sinulta
– työkokemusta liikunta-alalta tai järjestö-/seuratoiminnasta
– ymmärrystä seura- ja yhdistystoiminnasta
– erinomaisia viestintä-, vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja
– numerotarkkuutta sekä tuntemusta ja mielenkiintoa seuran talousasioiden hoitoon

Eduksi katsomme myös kokemuksen verkostoitumisesta seuratoiminnassa sekä kokemuksen verkkosivujen suunnittelusta ja/tai graafisesta mainonnasta.

Tarjoamme sinulle
– arvostetun työn tunnetussa paikallisessa liikuntaseurassa
– mahdollisuuden vaikuttaa itse työaikaasi
– joustavan hydridityömallin; toimistomme sijaitsee Helsingin Kannelmäessä hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta halutessasi voit työskennellä osittain myös etänä
– tilaisuuden vaikuttaa seuran tulevaan strategiaan ja toimintaan sekä niiden kehittämiseen
– vapaan pääsyn seuran ryhmäliikuntatunneille ja/tai oman lapsen harrastamisen seuran lasten ryhmissä

Työsuhde on vakituinen. Tehtävästä maksamme sopimuskohtaista palkkaa 2300-2700 euroa kuukaudessa riippuen kokemuksestasi ja taustastasi. Etsimme ensisijaisesti kokoaikaista työntekijää, mutta tarpeesi mukaan työnkuva voi olla myös osa-aikainen. Työtehtäväsi painottuvat ma-pe päiväsaikaan, satunnaisesti myös arki-iltoihin.

Kiinnostuitko?
Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus ja CV palkkatoiveineen 31.3. mennessä osoitteeseen puheenjohtaja@kannelmaenvoimistelijat.fi. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten toimithan nopeasti. Odotamme kuulevamme sinusta pian!

Kysyttävää?
Lisätietoja tehtävästä antaa Kannelmäen Voimistelijat ry hallituksen puheenjohtaja Pauliina Kujansuu, puheenjohtaja@kannelmaenvoimistelijat.fi.

Palkka

 2 300–2 700 €/kk