2. TERVEYSLIIKUNNAN KANSANTERVEYDELLINEN MERKITYS
2.1 Liikunnan terveysvaikutukset
Yhdysvaltain terveysministeriön asiantuntijaryhmä (Physical Activity and Health, 1996) päätteli vuonna 1996 järjestelmällisen tutkimustiedon analyysin perusteella, että fyysinen aktiivisuus vähentää ennenaikaista kuolleisuutta ja erityisesti sepelvaltimotaudin, kohonneen verenpaineen, paksunsuolen syövän ja aikuisiän diabeteksen esiintymistä. Fyysinen aktiivisuus edistää myös mielenterveyttä ja on tärkeää lihasten, luuston ja nivelten terveydelle (ks. taulukko 1, s. 23). Katsauksen perusteella asiantuntijaryhmä totesi, että terveyden ja hyvinvoinnin kannalta säännöllisen fyysisen aktiivisuuden edistäminen on tärkeää koko väestössä ja kaikissa elämänvaiheissa ja että merkittäviä terveysetuja saadaan varmimmin liikkumalla kohtuullisesti useimpina päivinä viikossa, mieluiten päivittäin.
Kansainvälinen asiantuntijaryhmä (Consensus Statement, Medicine and Science in Sports and Exercise 2001) on äskettäin päivittänyt uuden tutkimustiedon ja toteaa edellisiä päätelmiä vahvistaen, että säännöllinen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä alentuneeseen
- kokonaiskuolleisuuteen
- sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen ja -sairauksiin
- sepelvaltimotautiin
- lihavuuteen
- aikuisiän sokeritautiin
- paksusuolen syöpään
- osteoporoosiin.
Säännöllisen fyysisen aktiivisuuden on todettu olevan yhteydessä myös parantuneeseen aineenvaihdunnan säätelyyn aikuisiän sokeritaudissa sekä toimintakykyyn ja itsenäiseen elämään ikääntyvillä. Se voi myös vähentää masentumisalttiutta.
Lisäksi fyysinen aktiivisuus vaikuttaa myönteisesti useisiin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin alentamalla verenpainetta, parantamalla veren rasvakoostumusta sekä sen hyytymis- ja verenvuotoa tyrehdyttäviä ominaisuuksia.
Liikkumattomuus lisää huomattavasti monien sairauksien vaaraa. On arvioitu, että passiivisilla henkilöillä sairauksien vaara suhteessa kohtuullisesti liikkuviin on:
- sepelvaltimotaudissa, aivohalvauksessa ja lihavuuden kehittymisessä noin kaksinkertainen
- aikuisiän sokeritaudissa 20–60 prosenttia suurempi
- kohonneessa verenpaineessa 30 prosenttia suurempi
- paksusuolen syövässä 40–50 prosenttia suurempi
- osteoporoottisissa luunmurtumissa 30–50 prosenttia suurempi.
Lisäksi liikkumattomuudella on merkittävä toimintakykyä heikentävä vaikutus, joka ilmenee esimerkiksi 50 prosenttia nopeampana sydän- ja verenkiertoelimistön kunnon alenemisena ja noin 15 vuotta varhaisempana omatoimisen itsenäisyyden menetyksenä kohtuullisesti liikkuviin verrattuna. Edelleen on osoitettu, että suomalaisten sairaalapalvelujen käyttö on 25–35 prosenttia vähäisempää fyysisesti aktiivisimmalla kolmanneksella verrattuna passiivisimpaan kolmannekseen.
Nämä tiedot osoittavat liikunnan puutteen olevan kuolleisuuden ja useiden yleisten kansantautien merkittävä vaaratekijä, jonka vakavuus väestötasoisena vaaratekijänä on yhtä merkittävä kuin vakiintuneesti kansanterveyden vaarana pidettyjen tekijöiden. Siten liikunnan puutteen kokonaisvaikutus kansanterveyteen on huomattavan suuri. Yhdysvalloissa on arvioitu, että fyysinen inaktiivisuus aiheuttaa 23 prosenttia kaikista ehkäistävissä olevista kuolemista. Vastaavasti tupakointi aiheuttaa 38 prosenttia, alkoholi 10 prosenttia, mikrobit kahdeksan prosenttia sekä aids ja moottoriliikenneonnettomuudet kummatkin kaksi prosenttia ehkäistävissä olevista kuolemista.
Edellä mainitut arviot liikunnan kansanterveydellisestä merkityksestä perustuvat pääosin aikuisväestössä tehtyihin tutkimuksiin. Useimmat tutkimukset, erityisesti aineenvaihduntasairauksiin kohdistuneet, on aikaisemmin tehty miesväestössä. Naisia koskeva tutkimustieto on lisääntynyt ja se osoittaa hyvin samansuuntaisia yhteyksiä liikunnan ja terveyden välillä kuin miehilläkin. Siten terveysliikunnan edistäminen on tärkeää sekä miehillä että naisilla pääosin samoin perustein.
Iäkkäillä ihmisillä korostuvat varsinaisten terveysvaikutusten ohella liikunnan vaikutukset toimintakykyyn ja siten myös elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Tutkimustieto osoittaa varsin kiistattomasti, että liikunta parantaa vanhemmalla iälläkin hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakykyä sekä lihasvoimaa ja -kestävyyttä. Liikunta voi kehittää myös tasapainoa ja koordinaatiota, joskin tutkimustieto on tältä osin jossain määrin puutteellista. Liikunnan on osoitettu parantavan myös psyykkisen toimintakyvyn keskeisiä alueita, mutta näitä havaintoja varmistavaa tutkimustietoa tarvitaan lisää. Liikunnan fysiologiset vaikutukset iäkkäiden ihmisten toimintakykyyn konkretisoituvat arkielämässä niin, että selviytyminen päivittäisistä toiminnoista paranee, liikkumiskyky säilyy pitkään ja kaatumisen todennäköisyys vähenee. Tutkimustulokset osoittavat myös, että liikunnalla on monia myönteisiä toimintakykyä parantavia vaikutuksia erittäin vanhoilla ja raihnaisilla ihmisillä.
Lasten ja nuorten kohdalla liikunnan suoria vaikutuksia terveyteen on huomattavasti vaikeampi osoittaa kuin aikuisilla, koska kaikki merkittävimmät krooniset sairaudet kehittyvät hitaasti vuosikymmenien kuluessa, siten niitä esiintyy hyvin vähän lasten ja nuorten keskuudessa. Päätelmät lapsuus- ja nuoruusiän liikunnan terveydellisestä merkityksestä perustuvatkin pääosin liikunnan ja sairauksien vaaratekijöiden yhteyksiin lapsena ja nuorena sekä lapsuus- ja nuoruusiän liikunnan yhteyksistä aikuisiän liikuntaan ja terveyteen. Myönteiset terveysvaikutukset voivat syntyä kolmella tavalla:
liikunta nuorena parantaa sen hetken terveyttä ja johtaa sitä kautta parempaan terveyteen aikuisena,
liikkuvasta nuoresta tulee liikkuva aikuinen, josta seuraa terveyshyötyjä ja
liikunta nuorena on suorassa yhteydessä aikuisiän terveyteen.
Käytettävissä oleva tutkimustieto tukee mainittuja liikunnan vaikutustapoja, joskin riippuvuussuhteiden voimakkuutta ja täsmällistä muotoa on vaikea osoittaa. Tähän tietopohjaan perustuen on annettu lukuisia suosituksia lasten ja nuorten liikunnan edistämisestä terveyden kannalta.
TAULUKKO 1. Liikunta terveyden edistäjänä
(Terveysliikunnan paikalliset suositukset, 2000).
Elämänlaatu
• Fyysinen aktiivisuus näyttää parantavan terveyteen liittyvää elämänlaatua. Fyysinen aktiivisuus lisää psyykkistä hyvinvointia ja parantaa fyysistä toimintakykyä henkilöillä, joilla ne ovat heikon terveyden vuoksi alentuneet.
Mielenterveys
• Fyysinen aktiivisuus näyttää helpottavan depression ja ahdistuksen oireita ja parantavan mielialaa.
• Säännöllinen liikunta saattaa ehkäistä depression kehittymistä, mutta aiheesta tarvitaan vielä lisätutkimusta.
Kuolleisuus
• Mitä fyysisesti aktiivisempia sekä vanhemmat että nuoremmat aikuiset ovat, sitä alempi on heidän kuolleisuutensa.
• Jopa kohtalaisen aktiivisilla on alentunut kuolleisuus verrattuna vähiten liikkuvaan väestön osaan.
Sydän- ja verisuonisairaudet
• Säännöllinen fyysinen aktiivisuus ja hyvä kestävyyskunto alentavat sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden, erityisesti sepelvaltimotautikuolleisuuden riskiä. Fyysisen aktiivisuuden ja aivohalvauksen yhteydet eivät ole yksiselitteisiä.
• Säännölliseen liikuntaan liittyvä sepelvaltimotaudin riskin aleneminen on lähes saman suuruinen kuin tupakoimattomuuden vastaava suojavaikutus.
• Säännöllinen fyysinen aktiivisuus ehkäisee tai hidastaa korkean verenpaineen kehittymistä. Liikuntaharjoittelu alentaa verenpainetta myös henkilöillä, joilla on jo kohonnut verenpaine.
Syöpä
• Säännöllinen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä paksunsuolen syövän alentuneeseen esiintyvyyteen.
• Fyysisen aktiivisuuden ja peräsuolen syövän välillä ei ole yhteyttä. Toistaiseksi ei vielä tiedetä, onko fyysisellä aktiivisuudella ja kohtu-, munasarja- tai kivessyövällä yhteyttä.
• Lukuisista tutkimuksista huolimatta tiedot fyysisen aktiivisuuden ja rinta- tai eturauhassyövän esiintyvyyden välisistä yhteyksistä eivät ole johdonmukaisia.
Aikuistyypin diabetes
• Säännöllinen fyysinen aktiivisuus alentaa aikuistyypin diabeteksen kehittymisriskiä.
Nivelrikko
• Säännöllinen fyysinen aktiivisuus on välttämätöntä normaalin lihasvoiman, lihasrakenteen ja nivelten toiminnan säilyttämiseksi. Jos liikuntaa harrastetaan terveysliikunnan suositusten rajoissa, fyysinen aktiivisuus ei ole yhteydessä nivelvaurioihin tai nivelrikon kehittymiseen, mutta nivelrikkoa sairastaville oikein ohjelmoitu liikunta on ilmeisesti eduksi.
• Kilpaurheilu voi altistaa nivelrikolle vanhemmalla iällä, mutta tällöin vammat ovat nivelrikon todennäköisin syy.
Osteoporoosi
• Painoa kannattava, iskutyyppinen fyysinen aktiivisuus on välttämätöntä luuston normaalille kehitykselle lapsuudessa ja nuoruudessa. Samoin se on välttämätöntä nuorten ja nuorten aikuisten luuston huippumassan säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi.
• On vielä epäselvää, voiko lihasvoima- tai kestävyysharjoittelu vähentää kliinisesti merkitsevästi vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla esiintyvää lisääntynyttä luukatoa.
Kaatuminen
• Ikääntyvien lihasvoimaharjoittelu ja muut liikuntaohjelmat auttavat säilyttämään itsenäisen liikuntakyvyn ja vähentävät kaatumisen riskiä.
Lihavuus
• Vähäinen fyysinen aktiivisuus, jonka seurauksena energian kulutus on energian saantia pienempi, vaikuttaa lihavuuden yleistymiseen.
• Fyysinen aktiivisuus saattaa vaikuttaa edullisesti elimistön rasvakudoksen jakaumaan.
Haittavaikutukset
• Liikunnassa, erityisesti palloilulajeissa sattuu varsin runsaasti tapaturmia, mutta suurin osa niistä on lieviä. Kohtuullisesti kuormittavissa yksilölajeissa tapaturmia ja rasitusvammoja on vähän ja ne ovat yleensä lieviä. Useimpien liikuntaan liittyvien tuki- ja liikuntaelinten vammojen oletetaan olevan ehkäistävissä, kun fyysistä aktiivisuutta lisätään asteittain halutuille tasoille ja vältetään kohtuuttoman suuria liikunta-annoksia.
• Fyysiseen ponnisteluun voi liittyä vakavia sydämen ja verenkiertoelimistön komplikaatioita. Niitä sattuu vai jo sairaille ja yleensä liikuntaan tottumattomille henkilöille tavanomaista kovemmissa ponnistuksissa. Säännöllisen fyysisen aktiivisuuden nettovaikutuksena sydän- ja verisuonikuolleisuus väestössä pienenee.
2.2. Millainen liikunta edistää terveyttä?
Aikaisemmin on kuvattu terveyttä edistävän liikunnan ominaisuuksia ja niihin perustuva amerikkalainen terveysliikuntasuositus aikuisväestölle. Tätä suositusta sovelletaan myös Suomessa (Terveysliikunnan paikalliset suositukset, 2000). Terveyttä edistävän liikunnan keskeiset ominaisuudet ovat säännöllisyys ja jatkuvuus, jokapäiväinen aktiivisuus, kohtuullinen rasittavuus, riittävä kokonaismäärä ja kaikkinaisen fyysisen aktiivisuuden sopivuus. Lisäksi tiedetään, että fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärä, eikä niinkään sen erityisominaisuudet, on tärkeää terveysvaikutusten kannalta ja että terveyshyödyt lisääntyvät aktiivisuuden määrän lisääntyessä. Nämä tiedot muodostavat perustan ja uudenlaisia mahdollisuuksia terveysliikunnan väestötasoiselle edistämiselle.
Ikääntyvän väestön kohdalla pätevät samat yleiset terveysliikunnan periaatteet, mutta lihaskunnon merkityksen kasvaessa on suositeltavaa tehdä erityistä lihasvoimaharjoittelua. Jalka-, käsi- ja vartalonlihaksia harjoittavia liikkeitä tulisi tehdä vähintään kerran, mutta mieluummin 2–3 kertaa viikossa, useita kertoja toistaen noin 75 prosentin maksimiteholla. Lisäksi on hyvä tehdä nivelten liikelaajuuksia ja notkeutta ylläpitäviä harjoituksia.
Edellä mainitut aikuisväestön yleissuositukset soveltuvat myös useimmille liikunnan erityisryhmiin kuuluville henkilöille. Liikunnassa tulee luonnollisesti ottaa huomioon sairauden tai vamman aiheuttamat toimintakyvyn rajoitukset ja riskit sekä muut erityistekijät kuten lääkitys ja ravitsemustila. Jotta toivottuja terveyshyötyjä saavutettaisiin, tämä merkitsee usein kevyempää, lyhyempikestoista ja useammin toistuvaa liikuntaa kuin terveillä henkilöillä. Myös tulosten saavuttaminen voi erityisryhmillä kestää pitempään.
Nuorten liikuntaa koskevat, terveystavoitteiset kansainväliset suositukset (Physical Activity Guidelines for Adolescents: Consensus Statement, 1994) sisältävät kaksi tasoa: 1) jokaisen nuorten elämäntapaan tulisi kuulua fyysistä aktiivisuutta päivittäin tai lähes päivittäin ja 2) nuorten tulisi osallistua vähintään kolme kertaa viikossa ainakin 20 minuuttia kerrallaan kestävään kohtuutehoiseen tai rasittavaan liikuntaan. Edellä mainituista suosituksista on tehty useita erilaisia kansallisia sovelluksia. Esimerkiksi Englannissa suositellaan kaikille nuorille osallistumista vähintään kohtuutehoiseen tunnin kestävään liikuntaan päivittäin. Lisäksi liikunnan tulisi sisältää lihasvoimaa, notkeutta ja luuston vahvuutta kehittäviä harjoituksia ainakin kahdesti viikossa. Suomessa ei ole laadittu erityisiä kansallisia lasten ja nuorten terveysliikuntasuosituksia.
2.3 Terveysliikunnan edistämisen mahdollisuudet
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa, Suomen Sydänliiton ja UKK-instituutin valmistelemissa Terveysliikunnan paikallisissa suosituksissa todetaan seuraavien seikkojen mahdollistavan terveysliikunnan merkittävän lisäämisen: