Kannelmäen Voimistelijat

Emmi

AIKUISET, LAPSET

Olen päälle kolmekymppinen kannenlmäkeläinen. Valmistuin liikuntaneuvojaksi keväällä 2009 erikoistuen kunto- ja terveysliikuntaan. Opiskelin myös myös fysioterapeutiksi ja valmistuin alkuvuodesta 2018. Kannelmäen voimisteijoissa olen ohjannut aikuisten ja lasten tunteja laidasta laitaan syksystä 2014. Tanssitunteihin en taivu, mutta suurin osa muista tunneista kuuluu ohjausrepertuaariini.

Tällä hetkellä työskentelen pääosin liikunnanohjaajana useassa eri paikassa ja vähemmän fysioterapeutin työssä. Liikunta on itselleni elämäntapa. Vapaa-aika kuluu perheen kanssa mökkeillen ja rentoutuen.

Haluan omalla ohjauksellani välittää asiakkaille liikunnan iloa ja tarjota onnistumisen kokemuksia. Pyrin tarjoamaan asiakaslähtöisiä tunteja, jotka ovat maustettu mielekkäällä musiikilla ja sisällöllä.